bottom

Vieheenrakentamisen SM-kilpailut päätökseen

16.06.2010

Kilpailun taso oli erittäin korkea. Kilpailussa nähtiin jälleen se, että Suomi on varmasti vieheenrakentamisen kärkimaa koko maailmassa. Mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja, kun pitää keksiä kaloille sopivaa tarjottavaa viimeiselle aterialle. Junioreiden panostus oli erittäin vahva ja molemmissa sarjoissa palkinnoille ylsi vasta 16-vuotias nikkari.

Viehesarjan voiton nappasi tänä vuonna Anssi Pekkarinen Kuopiosta. Toiseksi sijoittui Erkka Lampinen Lappeenrannasta. Erkalla on ikää vasta 16 vuotta. Kilpailuviehe sai erityisen suurta huomiota haukimiehiltä. Kolmanneksi tuli Jouni Koitto Lempäälästä.

Jerkkisarjan voiton nappasi riihimäkeläinen Tomi Kujala. Toiseksi tuli Mikko Okkonen Joensuusta ja kolmanneksi Eemeli Heinimaa Turusta. Eemeli on vasta 16-vuotias, joten tästä herrasta kuullaan vielä.

Yleisöäänestys alkaa 15.6. osoitteessa www.kalamies.com. Äänestyksen jälkeen kaikki vieheet huutokaupataan ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä syöpälasten hyväksi.

Anssi Lehtinen